Yksilöllistä ja kannustavaa opetusta Mankkaalla

Autamme lapsia oppimaan omaan tahtiin, vahvistamaan itseluottamusta ja löytämään onnistumisen kokemuksia.

Ei sitoutumista – ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen.

Heli Kivelä ja Anna Ylikantola luokkahuoneessa

Kannustava kohtaaminen

Kohtaamme jokaisen lapsen arvostavasti ja luomme luottamuksellisen ilmapiirin.

Yksilöllinen eteneminen

Opetus suunnitellaan lapsen omien tarpeiden ja vahvuuksien mukaan.

Onnistumisen ilo

Tavoitteenamme on vahvistaa itseluottamusta ja tuoda iloa oppimiseen.

Meistä

Me olemme kaksi Espoossa työskentelevää peruskoulun opettajaa ja samalla saman naapuruston ystäviä. Toinen meistä on erityisopettaja ja toinen kieltenopettaja. Yhteinen ajatuksemme on tarjota lapsille yksilöllistä, kannustavaa ja turvallista tukea koulunkäyntiin.

Uskomme, että jokainen oppilas pystyy oppimaan ja onnistumaan, kun hän tulee kohdatuksi omana itsenään. Opetuksemme perustuu positiiviseen pedagogiikkaan: vahvistamme oppilaan vahvuuksia, rakennamme itseluottamusta ja etenemme rauhallisesti kohti tavoitteita.

Tarjoamme yksityisopetusta alakouluikäisille Espoossa. Opetus suunnitellaan aina oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tavoitteenamme on ennen kaikkea herättää oppimisen iloa, tarjota onnistumisen kokemuksia ja vahvistaa uskoa omiin kykyihin.

Tutustu opettajiin

Heli Kivelä, kieltenopettaja

Heli Kivelä

Kieltenopettaja

Helillä on yli 10 vuoden kokemus peruskoululaisten opettamisesta. Hän on toiminut sekä kieltenopettajana että usean vuoden ajan luokanopettajana.

Helin vahvuuksia ovat lämmin ja kannustava kohtaaminen sekä kyky innostaa oppilasta oppimaan. Hänelle on tärkeää luoda oppimisesta myönteinen kokemus ja löytää jokaisesta oppilaasta juuri ne vahvuudet, joiden varaan oppimista on hyvä rakentaa.

Anna Ylikantola, erityisopettaja

Anna Ylikantola

Erityisopettaja

Annalla on 20 vuotta kokemusta erityisopetuksesta ja erilaisista oppijoista. Anna on rauhallinen ja osaa selittää opetettavan asian lapsen ikätason huomioiden tuoden asian lapsen kokemusmaailmaan ja arkeen. Annalla on paljon kokemusta alakoulun oppisisältöjen opettamisesta ja hän osaa poimia keskeisimmät ja tärkeimmät oppisisällöt. Hän osaa räätälöidä tuen jokaisen oppilaan tarpeisiin, ja hänen kanssaan on turvallista harjoitella juuri niitä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta.

Yksityisopetusta alakoululaisille Espoossa

Tunteja tarjotaan alakoululaisille (1.–6. luokka) kaikista oppiaineista, oppilaan omien tarpeiden mukaan.

Aineet ja taidot

Oppiainekohtaista tukea esimerkiksi matematiikkaan, englantiin, äidinkieleen ja lukemiseen sekä kirjoittamiseen, apua läksyihin, kokeisiin valmistautumiseen ja opiskelustrategioiden opettamista.

Yksilöllistä opetusta

Opetus tapahtuu kahdestaan opettajan kanssa, keskittyen juuri oppilaan omiin tarpeisiin – olipa kyse matematiikasta, englannista tai lukemisesta.

Sovittu opetuspaikka

Opetus järjestetään opettajan tai oppilaan kotona, tai muussa yhdessä sovitussa paikassa.

Joustavat ajat

Sovimme opetusajat yhdessä koulupäivän ja perheen aikataulun mukaan.

Mitä asiakkaat sanovat

Palautetta oppilailta ja huoltajilta.

← Pyyhkäise nähdäksesi lisää →

Annasta

Annasta on ollut uskomaton apu kirjoitushaasteiden kanssa. Hän osaa lähestyä lasta lempeästi eikä harjoittelua ole tarvinnut jännittää. Harjoittelu ei ole tuntunut lapsesta raskaalta, vaan päinvastoin leikin ja erilaisten oivaltavien keinojen kautta harjoittelu on ollut mukavaa.

Anna on osannut kannustaa ja antanut hyviä vinkkejä arkeen. Lapsen oma opettajakin on huomannut ison kehityksen lyhyessä ajassa.

Voin lämpimästi suositella Annaa kaikille, jotka etsivät osaavaa, lämminsydämistä ja aidosti lapsen kohtaavaa erityisopettajaa.

– Oppilaan huoltaja
Helistä

Heli on hauska ja aina iloinen. Helin kanssa ei jännitä puhua englantia ja sanojen opettelu on ollut helpompaa. Olen myös oppinut kirjoittamaan paljon paremmin.

– Oppilas, 10v.
Annasta

Anna on rauhallinen ja osaa selittää asiat ymmärrettävästi ja osissa. Tehdään hyvät muistiinpanot yhdessä, joita lukemalla on helpompi kerrata kokeeseen. Anna on kiva!

– Poika, 11v.
Helistä

Kiitos kun kannustat, innostat ja huomaat hyvän – sillä on aivan valtavan iso merkitys! ❤️

– Oppilaan huoltaja
Annasta

Ollaan saatu todella paljon apua Annalta erityisesti kokeisiin kertaamisessa. Anna osaa neuvoa lasta oivaltamaan koealueen olennaiset asiat. Lapselle, jonka on vaikea sisäistää pitkiä tekstejä, tämä on ollut todella arvokasta.

Anna osaa myös opettaa lapsen ikään sopivalla tavalla, kun itse koittaa usein neuvoa liian monimutkaisesti. Lapsemme tykkää käydä Annan opetuksessa, ja kokeiden arvosanat ovat nousseet yhteisen kertaamisen kautta.

Lisäksi Anna on valmistautunut tapaamisiin tosi hyvin, ja yhdessä täytetyt muistiinpanot ovat aivan mahtavat!

– Oppilaan huoltaja
Helistä

Heli on ollut todella välittävä, ammattitaitoinen ja kannustava opettaja, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Hän on ollut kuunteleva ja lämminhenkinen tuki lapseni opinnoissa.

Helin avustuksella lapseni on edistynyt opinnoissaan selvästi ja on ollut ihana nähdä, miten opiskeluun on tullut lisää uskoa ja motivaatiota.

– Oppilaan huoltaja

Kiinnostuitko? Ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen.

Varaa tutustumiskerta

Ota yhteyttä

Kysy vapaasti lisää opetuksesta tai varaa aika suoraan opettajalle.

Kerro, missä voimme auttaa

Täytä lomake, niin olemme sinuun yhteydessä pian.

Luokat 1–6

Matematiikka, englanti, äidinkieli ja muut aineet

Mankkaa, Espoo

Kotiopetus tai muu sovittu paikka

Joustavat ajat

Sopii koulupäivän ja harrastusten rinnalle